Moikka maailma!

Welcome to WordPress.com. This is your first post. Edit or delete it and start blogging!

Viikko takanapäin…

No niin, ensimmäinen viikko uudessa työpaikassa on takana. Paljon on opittavaa, mutta nyt on päässyt taloon sisään ja oppiminen voi todenteolla alkaa. Kyllä on avartavaa päästä näkemään erilaisia työyhteisöjä ja tekemään erilaisia työtehtäviä. En voisi kuvitella, että olisin edelleen siinä eräässä pitkäaikaisimmassa työpaikassani, jossa tuli vietettyä aivan liian kauan aikaa. Suurin osa henkilöstöstä sielläkin on vaihtunut, mutta on siellä niitäkin, jotka eivät kykene lähtemään muualle. Onhan se riski lähteä, ihmisille, jotka eivät muutenkaan uskalla ottaa elämässään mitään riskejä, vaan elävät pumpulissa. Mutta valitettavan paljon heiltä vain jää kokematta. Niin kuin muustakin elämästä , näillä pumpuli-ihmisillä. Säälittää ajatella, mutta totta se on. Ja mikä säälittävintä, he itse eivät sitä ymmärrä, ovat koviakin riskinottajia. Uskaltavat laukoa mielipiteitänsä toisten elämästä ja heidän suurista ratkaisuistaan elämässä, kun itse eivät uskalla päättää, että lähtisivät vanhempiensa helmoista omilleen. Perakammarivanhapiika on ehkä vieläkin pahempi yhdistelmä kuin peräkammarivanhapoika, mutta järkyttävin kaikista on pariskunta peräkammarivanhapiika ja peräkammarivanhapoika jotka seurustelevat vuosikymmeniä, mutta eivät uskalla päättää juuta tai eitä. Eivätkä uskalla ääneen sanoa, että oikeasti ei enää kiinnosta, vaikka kiinnostus on ollut vuosikymmeniä jo aivan muualla. Tuohan se sitä kaivattua turvallisuudentunnetta, kun on aina joku, jossain. Mitä mieltä olette vuosikymminiä kestäneestä pettämisestä? Ja siitä että toinen hyväksyy vuosikymmenet kestävän pettämisen. Eikö siihen tarvita jo jokin syy? Ehkä se, että koko seurustelusuhde onkin pelkkä peitetarina, kun ei uskalla tulla kaapista ulos, ja myöntää olevansa mitä on. Voi surkeutta, tälläistä on oma elämä ja kuitenkin pohditaan vain toisten elämää. Olen niin tyytyväinen, että en enää joudu kuuntelemaan sitä toisten elämän vatvomista ja puimista, päivästä toiseen.

Kaarnavene lainehilla

Elämä on virta, joka kuljettaa mukanaan, halusit tai et. Voit itse ohjailla suuntaa, jos kykenet
Juu, muutosta pukkaa, taas ollaan yhteen suuntaan menossa kovaa vauhtia ja yritän siinä samalla toteuttaa unelmaani, rakentaa ja koota, mutta lopulta, kuinka paljon siihen pystyy itse vaikuttamaan, toiveita otetaan vastaan, mutta lopulta päätökset tehdään jossain korkeamman pöydän ääressä. Se on nuijan kopautus, ja elämäsi on sinetöity taas niin kauan, kunnes seuraavaa muutosta pukkaa. Mutta rakastan kyllä elämää joka vie, en voisi kuvitella elämää jossa juuttuisin yhteen ja samaan, onhan se ns. turvallista, mutta onko se elämää, hah, jonkun mielstä se tietysti on ihan hurjaa, mutta ei tyydytä kyllä mun tarpeitani. Mun elämässä pitää sattua ja tapahtua, haluan nähdä ja kokea, niin kauan kuin se on mahdollista, ja se mahdollinen aikahan meillä kaikilla on rajallinen, siksi en halua tuhlata sitä jumittumalla johonkin tuttuun ja turvalliseen, toisten helmoihin, hui, haluan itse päättää elämästäni.
Saa nyt sitten nähdä miten tämän unelman kanssa käy, karahtaako se heti ensimmäisessä virtapaikassa kiville, vai soljuuko virran mukana ohitse vaarallisten kivien ja karikkojen. Kaarnavene on heittetty virtaan, ensimmäisiä kiviä tiedossa heti alkuviikosta, katotaan miten käy

Toiset ihmiset ne nauttii paikelleen jumittumisesta, pikkukuvioistaan hurjassa maailmassa. Pahimpia ovat mielestäni peräkammaripojat ja -tytöt, voi helvetti, on siinä vanhempie kasvatustyö mennyt täydellisesti hukkaan. Eikä vanhemmillakin olisi oikeus omaan elämään lapsien kasvettua aikuiseksi? Varmasti 99,9% ihmisistä on sitä mieltä että on, mutta sitten jää jäljelle tämä 0,01% jotka ovat maailman itsekkäimpiä ihmisiä, lähtisivät edes vanhempiensa vuoksi, kunnioittaisivat heidän elämäänsä edes sen verran. Voi niitä mammanpoikia ja -tyttöjä, kovasti kyllä neuvotaan ja puututaan toisten elämään, mutta mitä on oma elämä ?? Missä se on ?? Apua, itse en voisi kuvitella, että minä tai että kasvattamani lapsi olisi niin epäitsenäinen, että ei kykenisi omaan elämään, tekemään omia päätöksiä ja ratkaisuja elämässä. Missä on silloin vika? Kasvattajissa vai kasvatettavissa, varmaan molemmissa, omenahan ei yleensä putoa kovin kauaksi puusta ja siemenet ovat mitä ovat, ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu. Onneksi omassa ystäväpiirissäni ei ole näitä maailman itsekkäimpiä ihmisiä. Peräkamarivanhojapiikoja, jotka elävät toisten elämää kun omaa ei ole ) No hui, voi olla huimia harrastuksia, mutta harrastus on aina vain harrastus, ei sitä voi rinnastaa omaan elämään ja siihen että tekee vastuullisia päätöksiä omasta elämästään, ei toisten elämästä, vaikka ymmärtäähän sen, että jos ei uskalla omasta elämästään päättää, tulee hirvittävä tarve yrittää vaikuttaa toisten ihmisten elämään, arvostelemalla ja kommentoimalla heidän tekemiään ratkaisuja. Niin helppoa ja niin itsekästä ja moukkamaista.

Haaveita, haaveita….

Juu, elämänmuutosta pukkaa. Nyt ois tosiaan hyvä sauma toteuttaa niitä unelmiaan, joita on tässä useemman vuoden ajan tullut haaveksittua. Kun nyt ilmeisesti jään omilleni, oon vapaa tekeen ihan mitä vaan. Mua ei sido mikään. Ja nyt kun ei oo työpaikkaakaan, sitä voi suunnata kulkunsa ihan minnepäin vaan. Nyt vaan täytys uskaltaa, pistää kaikki likoon, vielä kerran. Mutta nyt ei ois kenenkään muun varassa kuin vaan oman itseni. Ei tarvis pelätä, että toinen puoli perustuksistä pettää. Rakentais vankalle graniittipohjalle.Yhden varteenotettavan kohteen jo löysin, mutta siinä nyt on vielä pari juttua jotka täytyy selvittää. Mut noin päällisin puolin vaikutti oikeen hyvältä paikalta. Katotaan, mitä aika tuo tullessaan. Kohtalollakin tässä varmaan on sormensa pelissä. Kaikkihan on ennalta kirjoitettu. Täytyy vaan kuunnella itseään ja tehdä päätöksiä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu.

Elämänmuutosta…..

Se on sitten varmaan taas muutto edessä jossain vaiheessa, jos tuo jälkikasvu muuttaa omilleen. Huh heijjaa, ei millään viittis eikä jaksais, ei huvittais, mutta pakko kais se on. En mä tähän lukaaliin voi jäädä yksin. Jospa sitten yrittäis muuttaa lähemmäs kultaansa. Siinä on rivarikaksioita ihan lähellä.

Tää oloneuvoksena olo on ollut ihanaa. Oon todella taas nauttinut olostani. Vaikka sitten kun tätä jatkuu oikeen pitkään, niin kai se alkaa sitten taas puulta maistuun, mutta jospa sitä kehittelis jotain ihan uutta ja erilaista, jotain ihan omaa juttua. Yritystoimintaa tms Sitten kun ei tarvi vastata kuin itsestään, vois alkaa tekeen mitä haluaa, ei sitä mitä täytyy. Ottais oman elämänsä ohjat omiin käsiinsä. 

Se talon osto maalta alkais sitten oleen myös ajankohtainen ja sitä tomintaa vois sinne aatella. Jotain kirppari- osto- ja myyntiliike- kahvila-ajatusta. Paikka täytys olla sellanen, että siinä liikkuis jonkin verran ihmisiä. Pikku-kylän laidalla tms.

Sunnuntai-aamu

No nyt on enää kaks työpäivää jäljellä, ja ne on työntäyteisiä Ihanaa, on töitä ja sitten ei enää tarvi mennä sinne. Urakka suoritettu ja siitä oon ylpee, että sain oltua loppuun asti, vaikka on ollut niin super tylsää, ihan hirveen vähän töitä. Mutta, eipä ole mun asiani, olin vaan lomittajana.

Nyt sunnuntai-aamua viettelen, kahvi tossa odottaa mukissa, joten alan juomaan.

Palaillaan

Heinäkuu lopuillaan

On heinäkuun toisiks viimenen päivä. Kesä ei oo vielä ohitse, mutta täytyy sanoa, että se on mennyt töitä tehdessä. Nauttimaankin on kyllä ehtinyt kun on ollut niin super ihana kesä. Tälläsiä vaan lisää. Ja viime talven kaltasia talvia niin hyvin menee.

Töissä on tosi rauhallista, suoraan sanoen tylsää. Töitä niin super vähän. En kyllä tykkäis pidemmän päälle ihan noin rauhallisesta työtahdista. Mutta eipä tässä nyt ookkaan enää paljoo urakasta jäljellä, kuukausi vielä pitäis jaksaa ja sitten pääsee laiskottelemaan kotiin. Laiskottelemasta laiskottelemaan. No, on se mukavampaa olla sitten kotona tekemättä mitään, kuin olla töissä tekemättä mitään.

Tää oli nyt vähän tällänen väliaikakatsaus, kun aika on mennyt niin supernopeesti tosta viime piipahduksesta täällä. Ihan olin jo hukannut koko sivun, mutta löysin googlettamalla